KARI TAPION LAULUNTEKOTAIDOSTA REIJO INNOSTUNUT HUOMATEN KUITENKIN OMAT RAJANSA

Ote teoksesta Satumaa – Reijo Taipaleen tarina, toim. Hellevi Pouta, kust. Karisto, 2017

Kymmeniä Karin sanoituksia on levytetty ja monista on tullut menestysiskelmiä. Reijokin on levyttänyt hänen sanoittamansa kappaleet Kesää kohti sekä Elämän virta, jonka hän laulaa duettona samannimisellä cd-levyllään.

Kari oli taidostaan innostunut. Kun hän oli saanut uuden laulun aikaiseksi, hän oli yleensä heti soittamassa Reijon ovikelloa, sillä hän halusi esitellä uutukaisensa tuoreeltaan ystävälleen.

Kerran Reijo päätti, että jos laulujen tekeminen sujuu Karilta, niin miksei häneltäkin. Hän halusi tehdä laulun Kotijärvestä, jonka rannalla hänen kesämökkinsä on. Kolme yötä hän valvoi mökillään, mutta mitään ei syntynyt. Sitten hän uskoi, että sanoittaminen ja säveltäminen ovat taitoja, joita hänelle ei ole suotu.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”KARI TAPION LAULUNTEKOTAIDOSTA REIJO INNOSTUNUT HUOMATEN KUITENKIN OMAT RAJANSA

  1. Nämä molemmat herrat olivat GENIAALEJA GENTLEMANNEJA,OLEMATTA KUITENKAAN”MANNEJA”,IHAILIN HEITÄ AINA,KUN MIELEEN TULI,JA KERROIN MYÖS HERROILLE,KUN HEITÄ TAXILLANI KYYDITSIN,JOPA RUOTSISSA,,,R.I.P.HYVÄT JÄBÄT..KYLLÄ MINÄKIN SINNE TULEN,KUN AIKA KOITTAA,,PITÄÄ VIELÄ MUUTAMA PIIRINMESTARUUS SUKSILLA VOITTAA=KUUS ON JO RIVISSÄ,PERÄKKÄIN,,,LAULETAAN SITTEN KUOROSSA..”KUN AIKA ON,,,,!!!

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.